keskiviikko, 21. syyskuuta 2011

Synkkiä talousuutisia - Taas!

21.09.2011 Taloussanomat - Tällainen olisi Suomen salainen hätäsuunnitelma
Suomi on laatinut salaisen hätäsuunnitelman siltä varalta, että pahin tapahtuu ja Kreikan pelastaminen ei onnistu. Taloussanomat selvitti asiantuntijoilta, millainen tämän ns. B-suunnitelman tulisi olla. Hallitus ei salaisesta paperista halua kertoa. Katso mihin Suomen pitäisi varautua ja miten. Olisiko esimerkiksi tupolle tai pankkituelle käyttöä?

21.09.2011 Taloussanomat - "Tämä vetää vertoja 90-luvun lamalle"
Tämänhetkinen tilanne maailmantaloudessa vetää vertoja 1990-luvun lamalle, arvioi Etlan tutkimuspäällikkö Markku Kotilainen. Hän kuitenkin uskoo, että taantuma on vielä vältettävissä, mutta se edellyttää poliittisia toimia. Sen sijaan Kreikan velkasaneeraus tuskin enää on vältettävissä.

21.09.2011 Taloussanomat - SUOMI SIIVOAA SOTKUN, BRITANNIA KORJAA SAALIIN
Euroopan suurten pankkimaiden ja ylivelkaisten kriisimaiden välinen velkojen verkko on sakea sotku. Eniten saatavia on jumissa Britannian ja vähiten Suomen pankeilla. Silti Suomi joutuu siivoamaan sotkusta yhä enemmän riskejä veronmaksajiensa kontolle, kun taas Britannia saa seurata sivusta – ja odottaa saalista pankeilleen. EU:n mielestä juuri näin pitääkin olla.

21.09.2011 Taloussanomat - ETLA LASKI KASVUENNUSTETTA – VIENTI EI KASVA LAINKAAN
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on laskenut talouden kasvuennustettaan. Etla arvioi, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia, kun se edellisessä ennusteessaan maaliskuussa uskoi vielä neljän prosentin kasvuun. Suurin lasku on viennissä, joka ei Etlan mukaan kasva tänä vuonna lainkaan.

21.09.2011 Taloussanomat - EUROMAITA ON VAROITETTU – PANKIT TARVITSEVAT LISÄÄ RAHAA
Euroopan unionin uusi talousriskeihin keskittynyt elin eli järjestelmäriskikomitea ESRB on varoittanut useita viikkoja sitten euromaiden valtioita, jotta näiden pitäisi varautua pankkiensa pääomittamiseen. Näin kertoo talouslehti Wall Street Journal nimettömiin viranomaislähteisiin tukeutuen.

21.09.2011 Taloussanomat - TALOUSKRIISI: MIKSI TOIMITTAJAT NUKKUIVAT?
Talouslehdet, -toimitukset ja -toimittajat töpeksivät talouskriisin siinä missä muutkin tarkkailijat. Monista merkeistä huolimatta kriisin alkua ei yleisesti huomattu. Vasta Lehman Brothersin kaatuminen herätti toimittajat, kerrotaan talouskriisisarjassa tänään.

21.09.2011 Taloussanomat - BARROSO: EUROBONDEJA EI PITÄISI SULKEA POIS
EU:n komission puheenjohtajan Jose Barroson mielestä euroalueen yhteisistä velkakirjoista pitäisi keskustella, vaikka Saksa ja Ranska ovat niitä vastustaneet. Hän patistaa euroaluetta tiiviimpään integraatioon.

21.09.2011 Taloussanomat - IMF SYNKKÄNÄ: EDESSÄ UUSI, VAARALLINEN VAIHE
Maailmantalous on ajautunut uuteen vaaralliseen vaiheeseen. Talouskasvu on hyytynyt, yritysten ja kuluttajien talousluottamus on heikentynyt jyrkästi ja riskit yhä heikommasta kehityksestä ovat kasvaneet, sanoo Kansainvälinen valuuttarahasto IMF syksyn
talousennusteessaan.

21.09.2011 The Economic Collapse Blog - Nervous Breakdown? 21 Signs That Something Big Is About To Happen In The Financial World

Nyt joku roti tähän touhuun - markka takaisin ja hopeaa taskuun: Ajanhenki


Ajan Henki | Virallinen julkaisu | Osa 1 | 2011 from Ajan Henki on Vimeo.


Ajan Henki | Virallinen julkaisu | Osa 2 | 2011 from Ajan Henki on Vimeo.


[ Aiheeseen liittyvää ]:
  1. 01.09.2011 Kultaa ja hopeaa - Sijoita tulevaisuuteen ilman inflaatioriskiä
  2. 04.09.2011 Euro-valuutan loppu on oven takana - suojaudu heti!
  3. 06.09.2011 Silver Shortage This Decade, Silver Will Be Worth More Than Gold
  4. 06.09.2011 WEBBOT REPORT Groups, data holes, terra intrusions, Gold & Silver
  5. 12.09.2011 Lisää huonoja talousuutisia - kohta romahtaa niin että kolisee
  6. 20.09.2011 Suomea myydään - Eliitti valehtelee ja kansa kärsii